Setäni on pitkäaikainen ystävä Pentti Linkolan kanssa. Tämän yhteyden saattelemana kävin tapaamassa Linkolaa, joka asuu edelleen yksin omassa mökissään Keski-Suomessa. Ei keskusteluissa setvitty hirveästi Linkolan ohjelmaa tai radikaaleimpia ajatuksia, keskusteltiin niitä näitä. Samalla 81-vuotias Linkola valmistautui alkavaan jääkalastuskauteen selvittämällä kalojen vyyhdittämiä verkkoja: puolet parista sadasta verkosta oli setvitty, puolet oli jäljellä. Päivässä käsityönä ehtii selvittää kymmenestä pariinkymmeneen verkkoa. Kävimme katsomassa myös Linkolan energiatehokkuudeltaan juuri sopivimman kokoiseksi talven varalle pilkkomia polttopuita. Pinot olivat pitkiä ja niitä oli useita.

Varsinaisesti aloin pureutua Linkolan ajatuksiin "Johdatus 1990-luvun ajatteluun"-teoksen lukemisella. Seuraavana odottaa vuoroaan "Pentti Linkola ja Osmo Soininvaara: kirjeitä Linkolan ohjelmasta".

Pari ajatusta:

1) Henkilönä Linkola oli yllättävä. Muutaman lukemani Linkolan kirjoittaman artikkelin pohjalta, ympäristöradikaalin / "ihmisvihamielisen" ajattelun ja muiden eri palasista muotoutuneen mielikuvan vuoksi odotin tapaavani lähinnä puoliärtyisän ihmisiä vihaavan ukon. Linkola on todella mukava, terävä, huumorintajuinen ja huokuu omalla tavallaan positiivisuutta. Viimeinen edellisistä tunteista on hämmentävä, koska Linkolan ajatukset ovat edelleen samoja, ja maailmasta puhutaan jo käytännössä menneessä aikamuodossa. Pelastusta tai mahdollisuutta käännökseen ei enää ole. Ei Linkola kuitenkaan ihmisiä tai elämää vihaa.

2) Käytännössä Linkolan 80-luvulla kirjoittamista artikkeleista koottu edellä mainitsemani "Johdatus 1990-luvun ajatteluun" -teos on edelleen ajankohtainen. Jo 25-vuotta sitten esitetyt ajatukset ovat joko toteutuneet tai toteutumassa pelottavan hyvin: robotisaatio, luonnontuho, koneellistumisesta ja automatisaatiosta johtuva työttömyys ja irtonaisuuden tunne sekä vapaakaupan (ja globalisaation) vaikutukset. Pysäyttävintä on kuitenkin arjen esimerkit: kaipuu pihapiiristä kadonneita perinteisiä lintulajeja kohtaan. Ummikko iloitsee keväisin ilmavireen täyttävästä iloisesta linnunlaulusta, lintumies suree joukosta vuosien aikana hävinneiden lintulajien kadonneita lauluja.

3) Ei ole ihme, että Linkolaa kutsutaan yhdeksi Suomen parhaimmista kirjoittajista. Kieli on elävää ja jäntevää, sisältö terävää ja hyvin juoksevaa. Ja ajatuksia herättävää. Sekä ahdistavaa. Sisällöstä ei tarvitse olla samaa mieltä, mutta olankohautuksella ohittaminen ei onnistu. Eikä pidäkään onnistua.

4) Jos minussa vielä pihisee henki ja ihmiskunta jatkaa nitkutteluaan edelleen siten, että maailman menossa on edelleen jotain ihmeteltävää silloin kun olen itse samanikäinen kuin Linkola nyt, niin toivon että olen yhtä hyvässä fyysisessä ja henkisessä kunnossa. Lisäksi toivon, että silloin aukeava maailma on vähemmän synkkä kuin mitä Linkola ennustaa ja miltä maailman meno tällä hetkellä vaikuttaa.

5) Jos joskus tapahtuu elämää muuttavia hetkiä tai tapaamisia, niin ehkä tämä on sellainen, vaikka ajatusprosessit ovat kyteneet jo pidempään. Ensisijaisesti tuntuu kuitenkin siltä, että pakahduttaa ja että maailma on hullu. Onko maailmaan saatavissa järkeä? Ovatko ihmiset pohjimmiltaan järkeviä?

Intuitio vastaa kumpaankin kysymykseen ei, mutta sisäinen ääni sanoo, että siitä huolimatta tai juuri siitä johtuen pitäisi koittaa parantaa maailmaa ja luoda edellytyksiä ihmisten hyvälle elämälle niin kauan tai siihen asti kuin se on mahdollista.